AIKA NIKKILÄSSÄ - AIKA MINUSSA

Sipoolaiseksi syntynyt: Vuosien jälkeen olen tajunnut, miten erikoisessa ympäristössä olen kasvanut. Nikkilään mahtui erilaisuutta ja monenlaisia kohtaloita. Lapsetkin tajusivat, että myös psyykkisesti sairaat kuuluvat yhteisöön ja heillä on ihmisarvo.Toisaalta äiti antoi selvät ohjeet: potilailta ei saa ottaa mitään. Kerran yksi potilas tarjosi Leijona-pastilleja. Otin ne vastaan, koska halusin olla kohtelias. Mutta menin heti nurkan taakse sylkemään, vaikka rakastin niitä pastilleja. Äiti oli töissä Nikkilän sairaalassa sihteerinä. Me lapset poikkesimme hänen työpaikallaan melkein päivittäin.

Minun syntyessäni asuimme Sipoon keskustassa eli Nikkilän kylällä. Kun olin kolmen vanha, perheemme muutti sairaala-alueelle henkilökunnan asuntolaan. Myöhemmin muutimme takaisin kylälle. Vielä naimisiin mentyänikin asuimme oman perheeni kanssa Nikkilän kylällä. Sittemmin muutimme Söderkullaan etelä-Sipooseen. Eli koko ikäni olen asunut Sipoossa.

Tein kymmenen vuotta töitä askartelunohjaajana Hesperian psykiatrisessa sairaalassa Helsingissä. Tämän antoisan työrupeaman loppupuolella suljetulla osastolla työskentely kävi liian rankaksi. Pelot nousivat pintaan ja vaihdoin alaa. Minusta tuli kuvataiteilija ja taideohjaaja.

Sipoossa 30.8.2011 Maikku Huovila


Nikkilän sairaalan mikrohistoriaa: Helsingin kaupunki rakennutti 1910-luvulla Sipooseen Nikkilän sairaala-alueen. Talot ovat tyyliltään jyhkeää myöhäisjugendia. Myöhemmin alueen reunamille rakennettiin uusia taloja uudenlaisella konseptilla.

Toiminnan ollessa laajimmillaan mielisairaalassa oli 1200 potilasta ja henkilökuntaakin oli liki tuhat. Vuosien varrella sairaalassa oli hoidettavana myös suomalaisen kulttuurielämän vaikuttajia. Kuuluisimpia heistä lienee kirjailija L. Onerva, joka aikanaan tunnettiin myös runoilija Eino Leinon muusana ja myöhemmin säveltäjä Leevi Madetojan puolisona.

Nikkilässä kehitettiin monenlaisia inhimillisiä hoitomuotoja; esimerkkeinä matkailu ja liikunta. Sairaala tuli tunnetuksi myös taideterapian ennakkoluulottomana kehittäjänä ja soveltajana. Kuuluisimpia taideterapeuttisen työskentelyn kehittäjiä Nikkilässä oli taidemaalari Rafael Wardi.
Sairaalatoiminta loppui Nikkilässä vuonna 1999. Potilaita siirrettiin mm. Hesperian sairaalaan Helsinkiin.